Jos äitisi on omani kaltainen, hänelle voi olla hankalaa valita sopivaa äitienpäivälahjaa. Äitini ei halua paljoa, mutta kun hän haluaa jotain, hän yleensä ostaa sen itselleen jo ennen kuin saan mahdollisuuden edes kehitellä lahjaideaa. Hän puolestaan osaa antaa itselleni sopivia lahjoja jokaisena merkkipäivänäni.
Vaikka minulla ei ole vielä aavistustakaan, mitä äitini haluaisi tänä vuonna saada, voin kuitenkin jakaa joitakin ajatuksia siitä, mistä ideoista voisit lähteä liikkeelle. Seuraavat ideat sisältävät joitain suosikkejani keittiöstä ja elämyslahjojen parista. Kaikki kolme ovat äitini rakastamia lahjaideoita ja uskon, että myös sinun äitisi nauttisi näistä.
1. RUOKAKIRJA
Keittokirjat ovat suosikkilahjojani (kuin myös muutkin kirjat) niin annettavaksi kuin myös vastaanotettavaksi. Ruokakirjoissa erityistä on niiden pitkäikäisyys ja uusien reseptien oivaltaminen, joita lahjan saaja voi kiittää loihtimalla pöytään uusia suosikkikokkauksiaan.
Yleensä kirjoitan päivämäärän ja lyhyet onnittelutervehdykset kirjan etukannen sisään juhlistaakseni tilaisuutta. Tätini on aina tehnyt tämän antaessaan minulle kirjoja ja olen ottanut käytännön omakseni.
2. KAHVIKONE
Suomalaiset ovat kahvikansaa, ja niin on meidän äitikin. Kahvinkeittimiä löytyy varmasti joka kodista, mutta entä sitten modernit kahvikoneet, jotka toimivat automaatin tavoin? Kapselivalmisteiset erikoiskahvit valmistuvat käden käänteessä niin helposti, että vanhempikin äiti osaa näitä vehkeitä käyttää. Suosittuja ja edullisia kahvikoneita ovat erityisesti Nescafen Dolce Gusto -laitteet.
3. ELÄMYSLAHJA
Jos äitisi hyllyt notkuvat jo täynnä tavaraa niin keittiössä kuin muuallakin kodissa, voit olla varma, että aineeton lahja on paikallaan. Elämyslahjat tarjoavat muistoja, jotka rikastavat sielua. Voit valita lahjaksi hieronnan, laskuvarjohypyn, tai jonkin muun sadoista äitienpäivälahjaideoista Elämyslahjojen sivuilta.