Äitienpäivä 2013 – valkovuokkoja ja viileää tuulta

Äitienpäivää 2013 vietettiin sunnuntaina 12.toukokuuta. Päivä oli viileähkö mutta aurinkoinen valtaosassa Suomea. Tuuli kävi voimakkaana, mutta hyvä mieli piti ilmapiirin lämpimänä.

Vuonna 2013 äitienpäivänä tapahtui muitakin äitiyteen liittyviä asioita; Pelastakaa Lapset- järjestö julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan Suomi on maailman paras paikka olla äiti. Vertailussa punnittiin äitien hyvinvointiin liittyviä asioita kuten riskiä kuolla synnytyksessä, koulutustasoa, naisten poliittista asemaa sekä terveydenhuoltoa. Alimman sijan tutkimuksessa sai Kongon demokraattinen tasavalta. Muut pohjoismaat olivat myös kärkikastissa. Vuonna 2013 lähti myös Kelan äitiyspakkaus Katelle ja Williamille Iso-Britanniaan, ja hetken koko maa unelmoi lapsiensa nukkumisesta pahvilaatikossa. Tämä 75-vuotias laatikko on ollut suomalaisten lapsien ja samalla äitien hyvinvoinnin perustana jo vuosia.

Kaikilla perheillä on omat tapansa viettää äitienpäivää. Perinteet juhlimiseen tulevat usein siitä, miten itse lapsena juhli äitienpäivää, ja näitä perinteitä kunnioitetaan myös omien lapsien kanssa. Joissain perheissä juodaan kakkukahvit, toisissa äiti yllätetään ihanalla aamupalalla vuoteeseen, kolmannessa äiti hukutetaan lahjoihin ja neljännessä annetaan lämmin toivotus ja halaus. Olipa juhlintatapa sitten räiskyvä tai maltillinen, kaikki ovat yhtä arvokkaita, jos äiti tietää että häntä rakastetaan ja arvostetaan. Muistatko miten sinä vietit äitienpäivää vuonna 2013? Perinteet ovat tärkeitä ja rakkaita, ja niitä tulee vaalia. Joskus tekee kuitenkin hyvää myös astua laatikon ulkopuolelle ja tehdä jotain yllättävää ja uutta. Vanhoja perinteitä ei tarvitse täysin unohtaa, vaan niitä voi parannella ja kehittää.

Jos viime vuoden äitienpäivänvietto jäi vaisuksi, nyt on vielä hyvää aikaa korjata tilanne!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: